Artikkelit / Kaikki artikkelit Archives | Sivu 17 22:stä | Herkulex.fi
Soita meille 010 841 9900 (arkisin klo 9–16)

Merkkiainetutkimus – mikä se on ja mihin sitä voidaan käyttää?

Rakennuksen taikka tietyn rakenteen kuntoa voidaan selvittää aistinvaraisesti tehtävien havaintojen lisäksi monin eri tutkimusmenetelmin, kuten kosteusmittauksin, lämpökamerakuvauksin taikka rakenneavauksin. Näitä harvemmin käytetty, mutta sitäkin lahjomattomampi menetelmä on merkkiainetutkimus. Rakennusterveysasiantuntija Juho-Veikko Luksuaa Oulun Kosteustutkimus Oy:stä kertoo, mitä merkkiainetutkimuksella tarkoitetaan ja mihin kyseistä tutkimusmenetelmää voidaan käyttää. – Merkkiainetutkimuksella tarkoitetaan toimenpidettä, jonka käyttötarkoituksena Lue lisää

Voiko asuntokaupasta vetäytyä ilman korvausvastuuta, jos jää työttömäksi koronaviruspandemian vuoksi?

Koronatartunnat ovat uusien virusvarianttien myötä kääntyneet jyrkkään kasvuun, mikä on johtanut jälleen uusiin yhteiskunnan toimintaa koskeviin rajoituksiin. Lukemattomien yritysten tilanne on ollut jo pitkään haastava, eikä lomautuksilta ja irtisanomisilta todennäköisesti voida kokonaan välttyä. Yllättävä muutos työllisyydessä taikka taloudellisessa tilanteessa voi saada asunnon ostamisesta jo sopineen katumapäälle, ja pohtimaan voisiko jo Lue lisää

Laatuvirhe ulosmitatun kiinteistön kaupassa

Kiinteistön laatuvirheen määrittely ja ostajan oikeudet ja velvollisuudet saattavat poiketa erittäin oleellisesti maakaaren vastaavista säännöksistä, mikäli kiinteistö on ostettu ulosottoviranomaisen toimeenpanemassa kaupassa. Ulosottokaaren 5 luvun 1 §:ssä säädetään myyntitavat, siten että ulosmitattu kiinteä omaisuus voidaan myydä ulosottomiehen toimittamalla julkisella huutokaupalla (huutokauppa) taikka muulla tavalla, kuten kiinteistönvälittäjälle annetulla toimeksiannolla tai muulla Lue lisää

Herkulex.fi-vuokran-korotus-

Vuokran korottaminen huoneiston vuokrauksessa

Huoneiston vuokrauksessa vuokran suuruus määräytyy sen mukaan, mitä asiasta on vuokralaisen ja vuokranantajan välillä sovittu. Lain mukaan vuokraa on mahdollista korottaa sopimuksen perusteella, mikäli vuokrasopimukseen on selkeästi kirjattu tätä koskeva sopimusehto. Tässä artikkelissa käsitellään kysymystä siitä, miten ja millä perustein vuokraa on vuokrasuhteen aikana mahdollista korottaa. Vuokrankorotusperuste Vuokrasopimuksesta tulee riittävän Lue lisää

Vahingonkorvausvastuun perusteista sopimuksen ulkopuolella

Vahingonkorvausoikeudessa erotetaan toisistaan ns. sopimusperusteinen vahingonkorvausvastuu ja sopimuksen ulkoinen vahingonkorvausvastuu. Sopimusoikeudessa korvausvastuu perustuu yleensä siihen, että sopimuksen osapuoli rikkoo sopimusta eli ei esimerkiksi täytä sopimuksen mukaista velvoitettaan. Sopimussuhteissa korvattavaksi tuleva vahinko liittyy siis nimenomaan sopimukseen ja sen sisältöön. Sopimukseen liittyvässä vastuussa siten sopimuksen osapuolet voivat joutua vahingonkorvausvastuuseen toiselle sopimusosapuolelle. Silloin Lue lisää

Kiinteän omaisuuden pakkolunastaminen

Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Perustuslain mukainen omistusoikeuden suoja ei ole kuitenkaan täysin ehdoton oikeus. Perustuslain 15 §:n 2 momentin mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Tässä artikkelissa käsitellään kuntien mahdollisuutta pakkolunastukseen yhdyskuntarakentamisen tarpeiden tyydyttämiseksi. Pakkolunastamisen edellytykset Yleisistä edellytyksistä säädetään kiinteän Lue lisää

Kiinteistön omistajan vastuusta liukastumisvahingoissa

Kiinteistön omistajien tulee huolehtia omistamiensa piha-alueiden ja kulkuväylien kunnossapidosta. Tämä on erityisen tärkeää etenkin talvella, jolloin voi liukastumisvahinkoja päästä herkästi sattumaan, jollei kulkuteiden yms. kunnossapidosta ole huolehdittu. Suurin osa liukastumisvahingoista voidaan välttää, jos kulkuväylien talvikunnossapidosta huolehditaan asianmukaisesti. Liukastumisesta aiheutuvat henkilövahingot ovat pääosin vähäisiä kuten mustelmia ja venähdyksiä, mutta pahimmassa tapauksessa Lue lisää

Vuokranantajan vaihtuminen asuinhuoneiston vuokrasuhteessa

Vuokranantajan vaihtuminen asuinhuoneiston vuokrasuhteessa – vuokrasopimuksen pysyvyydestä sekä vuokralaisen ja vuokranantajan oikeuksista ja velvollisuuksista. Tässä artikkelissa käsitelemme tilannetta, jossa asuinhuoneiston vuokrasopimuksen vuokranantaja vaihtuu ja sitä, miten tällaisessa tilanteessa tulee menetellä ja mitkä ovat vuokralaisen ja uuden vuokranantajan oikeudet ja velvollisuudet. Vuokranantaja voi vaihtua vuokrasuhteen aikana, esimerkiksi huoneiston myymisen tai lahjoittamisen Lue lisää