Minne Isännöinnistä voi Kannella? | Herkulex.fi
Soita meille 010 841 9900 (arkisin klo 9–16)

Minne isännöinnistä voi kannella?

Published by Herkulex.fi on

Yhteistoiminta taloyhtiön isännöitsijän kanssa voi, kuten missä tahansa muussakin vuorovaikutustilanteessa, joskus osoittautua haastavaksi. Kysymys voi olla vain jostakin pienestä, mutta kuitenkin ärsytyskynnyksen ylittävästä asiasta, joka parhaassa tapauksessa ratkeaa jo rakentavalla vuoropuhelulla yhtiön asukkaan, hallituksen ja isännöitsijän taikka isännöintiyhteisön kesken. Vakavimmat tilanteet puolestaan voivat koskea isännöitsijän lain vastaista, tai jopa rikollista toimintaa, jolloin asiaa voi olla tarpeen lähteä selvittämään poliisin johdolla taikka ryhdyttävä toimenpiteisiin vahingonkorvauksen vaatimiseksi oikeusteitse. Artikkelissa kerromme, minne isännöinnistä voi kannella?

Edellä mainittujen vaihtoehtojen välimaastoon asettuu vielä lukuisa joukko erilaisia riitaisuuksia ja tyytymättömyyttä aiheuttavia tilanteita, jotka eivät yhtäältä ratkea pelkästään nostamalla kissa pöydälle, mutta eivät toisaalta myöskään suoranaisesti anna aihetta oikeus- taikka rikosprosesseille.

Isännöinnin eettinen neuvosto

Mikäli asuntoyhteisön yksittäisellä osakkaalla taikka osakkailla on isännöitsijän kanssa ongelmia, jotka eivät ratkea isännöitsijän kanssa suoraan keskustelemalla, on nämä syytä saattaa yhtiön hallitukseen tietoon. Asuntoyhteisön hallitus vastaa ensisijaisesti isännöitsijän kanssa tehtävästä sopimuksesta ja siitä, että taloyhtiön isännöintipalvelut toimivat sopimuksen mukaisesti ja kuten niiden kuuluu toimia. Yhtiön hallitus voi ongelmista tiedon saatuaan puuttua mahdollisiin epäkohtiin, ja pyrkiä selvittämään asian ensisijaisesti isännöitsijän ja tarvittaessa tämän esimiehen kanssa.

Mikäli ongelmat eivät korjaannu puhumalla tai jos osapuolet ovat erimielisiä isännöitsijän menettelytapojen asianmukaisuudesta, voi taloyhtiön hallitus tehdä kantelun Isännöinnin eettiselle neuvostolle. Vuoden 2024 alusta lukien käytettävissä ei enää ole aiempia Isännöintiliiton taikka ISA ry:n   kantelupolkuja, vaan nämä on korvattu ja yhtenäistetty Keskuskauppakamarin alaisuuteen perustetulla Isännöinnin eettisen neuvoston valvontamenettelyllä. Esimerkiksi ISA ry:n sivulta voi kuitenkin edelleen käydä tutustumassa ennen vuotta 2024 annettuihin kanteluratkaisuihin (Kanteluratkaisut – Isännöinnin Auktorisointi ISA ry (isayhdistys.fi).

Isännöintiliiton jäsenyritykset ovat sitoutuneet noudattamaan Isännöinnin eettisiä ohjeita , joiden uudistettu versio astui voimaan helmikuun alussa 2023 (voit tutustua ohjeisiin avaamalla linkin). Eettiset ohjeet kertovat, mikä on alalla yhteisesti ja yleisesti hyväksytty ja eettinen tapa toimia. Ohjeissa korostuu sopimuskumppaneiden luottamus toisiaan kohtaan, sen rakentaminen ja ylläpito. Huomioitavaa on, että eettisistä ohjeista riippumatta osapuolilla on sopimusvapaus eli isännöinti voi lähtökohtaisesti sopia vapaasti asiakkaan kanssa isännöintiin ja muihin mahdollisiin palveluihin liittyvistä asioista ja yksityiskohdista. Sopimusvapaus ei kuitenkaan tarkoita, että olisi hyväksyttävää tehdä isännöintisopimuksia, jotka ovat kohtuuttomia ja epäeettisiä.

Isännöintiliiton jäsenet ja ISA-auktorisoidut isännöintiyritykset sekä isännöitsijät ovat sitoutuneet eettisiin ohjeisiin ja niihin liittyviin valvonta- ja kurinpitomenettelyihin. Ohjeet ovat kuitenkin samalla myös koko alaa koskeva eettinen normisto. Ohjeita sovelletaan asunto-osakeyhtiöiden lisäksi soveltuvin osin myös muihin isännöinnin asiakkaisiin.

Ohjeiden noudattamista valvoo Isännöinnin eettinen neuvosto, joka on Keskuskauppakamarin alaisuudessa toimiva riippumaton toimielin. Neuvosto voi antaa pyynnöstä lausunnon siitä, onko isännöinnin ammattimainen toimija menetellyt isännöinnin eettisten ohjeiden mukaisesti. Jos neuvosto toteaa, että tapauksessa on toimittu isännöinnin eettisten ohjeiden vastaisesti, seuraamuksena voi olla huomautus, varoitus, erotus Isännöintiliiton jäsenyydestä taikka auktorisoinnin menetys.

On tärkeää tiedostaa, että neuvosto ei voi ratkaista vahingonkorvauskysymyksiä taikka rikosasioita, vaan tämän kaltaisissa tilanteissa on syytä kääntyä poliisin taikka lakimiehen puoleen rangaistus- ja/tai korvausvaateiden ajamiseksi.

Kuka voi kannella?

Lausuntoa neuvostolta voi pyytää isännöinnin asukasyhteisö, eli taloyhtiö hallituksen (taikka yhtiökokouksen) päätöksellä. Lisäksi kantelun voi tehdä myös Isännöintiliitto, sen jäsenyritys taikka -yhdistys, Isännöinnin Auktorisointi ISA ry tai sen auktorisoima toimija, ja Suomen Kiinteistöliitto, sen jäsenyhdistys taikka jäsenyhdistyksen jäsen.

Yhtiön yksittäinen asukas taikka osakkeenomistaja ei siis voi tehdä kantelua Keskuskauppakamarin alaiseen neuvostoon itsenäisesti, vaan tämän tulee kääntyä asiassa ensin hallituksen taikka yhtiökokouksen puoleen. Hallitus taikka yhtiökokous voivat kuitenkin päätöksellään valtuuttaa yksittäisen jäsenen taikka asukkaan laatimaan ja lähettämään lausuntopyynnön Keskuskauppakamarille.

Kenestä voi kannella?

Keskuskauppakamarin alaisuudessa toimivalta Isännöinnin eettiseltä neuvostolta voidaan pyytää lausuntoa:

  • Suomen Isännöintiliitto ry:n jäsenyrityksestä*
  • Isännöinnin auktorisointi ISA ry:n auktorisoimasta toimijasta
  • Muusta isännöintialan ammattimaisesta toimijasta, joka on isännöintisopimuksessa sitoutunut noudattamaan isännöinnin eettisiä ohjeita.

*Suomen Isännöintiliiton jäsenyritykset löytyvät Hae Isännöintiä -palvelusta. Oheisen linkin kautta voit tarkistaa palvelusta, onko yhtiösi isännöintiyhteisö Isännöintiliiton jäsen.

Miten kantelu käytännössä tehdään?

Lausuntoa pyydetään Isännöinnin eettiseltä neuvostolta sähköisesti neuvoston verkkosivuilla (verkkosivulle pääset oheisesta linkistä). Verkkosivuilta löytyy myös lisätietoa ja tarkempia ohjeita lausuntopyynnön tekemisestä.

On tärkeää tiedostaa, että lausuntopyyntö on toimitettava neuvostolle 12 kuukauden kuluessa eettisten ohjeiden vastaisen menettelyn ilmenemisestä. Mikäli menettely ilmenee vasta isännöintisopimuksen päättymisen jälkeen, lausunto on joka tapauksessa tehtävä 12 kuukauden kuluessa isännöintisopimuksen päättymisestä. Lausuntoa voi pyytää näitä määräaikoja vanhemmista tapauksista vain erityisen painavasta syystä. Kaikissa tilanteissa lausuntopyyntö on kuitenkin toimitettava neuvostolle viimeistään 24 kuukauden kuluessa lausuntopyynnön perustana olevasta tapahtumasta tai sen päättymisestä.

Lausuntopyynnön käsittely tapahtuu kirjallisessa ja ei-julkisessa menettelyssä, ja siitä peritään maksu, jonka suuruus vuonna 2024 on 375 euroa. Neuvoston lausunto on lähtökohtaisesti julkinen ja julkaistaan neuvoston verkkosivuilla, mutta neuvosto voi erityisestä syystä päättää olla julkaisematta lausuntoa. Kantelun kohteen nimi julkaistaan vain, mikäli neuvosto suosittelee lausunnossaan varoitusta taikka erottamista.

Tutustu myös seuraaviin artikkeleihimme:

Tarvitsetko apua reklamaation laatimisessa?

Tilaa palvelu verkkokaupastamme.

Isännöitsijälle osoitettava reklamaatio tulee tehdä viipymättä, kun virhe on havaittu. Reklamaatio on tehtävä oikea-aikaisesti sekä oikeamuotoisesti. Reklamaatiossa tulee yksilöidä, millä tavoin isännöitsijä on menetellyt vastaoin asunto-osakeyhtiölakia tai rikkonut yleisen huolellisuusvelvoitteensa

Reklamaatiossa tulee:

  • Yksilöidä vahinko sekä sen syy yhteys isännöitsijän toimintaan.
  • Yksilöidä vahingon perusteella vaadittavat seuraamukset.