Uusi määräaika korostaa osituksen oikea-aikaisuutta ja huolellista dokumentointia

Avioliittolain muutos tuli voimaan 1.6.2026. Avioeroon tai avioliiton kumoamiseen perustuva avio-oikeus vanhentuu jatkossa pääsääntöisesti kymmenessä vuodessa lainvoimaisesta päätöksestä. Uudistus on merkittävä: aikaisemmin osituksen vaatimista ei ollut sidottu yleiseen määräaikaan, joten toimittamaton ositus saattoi tulla selvitettäväksi vielä vuosikymmenten kuluttua.

Tiivistetysti: jos ositusta ei ole toimitettu, asiaa ei kannata jättää odottamaan. Määräajan katkaisee lain mukaan pesänjakajan hakeminen tuomioistuimelta – pelkkä vaatimus entiselle puolisolle, ositusneuvottelu tai asianajajan kirje ei riitä.

Mikä muuttui 1.6.2026?

Avioliiton päättyessä avioeroon puolisoiden välillä toimitetaan ositus, jos ainakin toisella puolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen. Osituksessa selvitetään puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus ja velat sekä toteutetaan mahdollinen tasinko. Jos puolisoilla ei ole lainkaan avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, toimitetaan osituksen sijasta omaisuuden erottelu.

Ennen lakimuutosta avio-oikeuteen perustuva vaatimus ei vanhentunut pelkästään ajan kulumisen vuoksi. Pitkään toimittamatta jäänyt ositus saattoi siksi nousta esiin esimerkiksi toisen entisen puolison kuoltua, jolloin vanhoja omistus-, velka- ja ositustietoja jouduttiin selvittämään kuolinpesässä.

Uuden avioliittolain 103 c §:n mukaan avio-oikeus vanhentuu kymmenen vuoden kuluttua siitä, kun lainvoimainen päätös avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on annettu, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Vanhentumisen jälkeen kumpikaan entinen puoliso ei ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan toiselle avio-oikeuden perusteella.

Mistä päivästä kymmenen vuotta lasketaan?

Määräaika lasketaan lainvoimaisen avioeropäätöksen antamisesta. Ratkaiseva ajankohta ei siten ole esimerkiksi avioerohakemuksen vireilletulo, harkinta-ajan alkaminen, erilleen muuttaminen tai omaisuuden tosiasiallinen jakaminen.

Lakimuutoksen voimaantulon jälkeen annetussa lainvoimaisessa avioeropäätöksessä määräaika on suoraviivaisesti kymmenen vuotta päätöksen antamisesta. Määräajan laskeminen on silti syytä varmistaa asiakirjoista eikä muistinvaraisesti.

Myös ennen lakimuutosta eronneet kuuluvat sääntelyn piiriin

Säännöstä sovelletaan myös avioeroihin ja avioliiton kumoamisiin, joista on annettu lainvoimainen päätös ennen 1.6.2026. Vanhoja tapauksia suojaa kuitenkin siirtymäsäännös: avio-oikeus voi vanhentua aikaisintaan viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta eli 1.6.2031.

Siirtymäsäännös merkitsee käytännössä seuraavaa:

Jos lainvoimaisesta avioeropäätöksestä oli 1.6.2026 jo yli kymmenen vuotta, avio-oikeus ei vanhentunut heti, vaan aikaisintaan 1.6.2031.

Jos kymmenen vuotta avioeropäätöksestä täyttyy ennen 1.6.2031, vanhentuminen siirtyy niin ikään aikaisintaan päivään 1.6.2031.

Jos kymmenen vuotta täyttyy vasta 1.6.2031 jälkeen, määräaika päättyy lähtökohtaisesti kymmenen vuoden kuluttua lainvoimaisesta avioeropäätöksestä.

Esimerkiksi vuonna 2018 lainvoimaiseksi tullut avioero ei johda avio-oikeuden vanhentumiseen vuonna 2028, vaan siirtymäsäännöksen vuoksi aikaisintaan 1.6.2031. Jos avioero tuli lainvoimaiseksi vuonna 2024, kymmenen vuoden määräaika päättyy lähtökohtaisesti vuonna 2034.

Miten vanhentuminen katkaistaan?

Vanhentuminen katkeaa, kun puoliso tai puolison kuolinpesä hakee tuomioistuimelta pesänjakajan määräämistä osituksen toimittamiseksi. Hakemus tehdään toimivaltaiselle käräjäoikeudelle.

Katkaisusääntö on tietoisesti täsmällinen. Lain sanamuodon perusteella määräaikaa eivät katkaise esimerkiksi:

• suullinen tai kirjallinen ositusvaatimus entiselle puolisolle;
• puolisoiden väliset neuvottelut tai sovintoehdotukset;
• asianajajan lähettämä vaatimus- tai selvityskirje; eikä
• ositussopimuksen luonnoksen laatiminen tai asiakirjojen kerääminen.

Kun pesänjakajahakemus tulee vireille, kymmenen vuoden määräajan kuluminen keskeytyy menettelyn ajaksi. Jos hakemusasia raukeaa, määräaika jatkaa kulumistaan siitä kohdasta, johon se oli keskeytyshetkellä ehtinyt.

Jos osituksesta päästään yhteisymmärrykseen, puolisot voivat tehdä kirjallisen ositussopimuksen. Käytännössä ositus on tärkeää myös saattaa loppuun asianmukaisella, muotovaatimukset täyttävällä asiakirjalla. Omaisuuden siirtäminen tai jakaminen käytännössä ei aina yksin osoita, että puolisoiden välinen ositus on lopullisesti toimitettu.

Voidaanko kymmenen vuoden määräajasta sopia toisin?

Puolisot voivat sopia kymmentä vuotta pidemmästä määräajasta. Sopimus on tehtävä kirjallisesti, päivättävä ja allekirjoitettava asianmukaisesti, ja kahden esteettömän henkilön on todistettava se oikeaksi. Lisäksi sopimus on rekisteröitävä Digi- ja väestötietovirastossa tai Ahvenanmaan valtionvirastossa. Sopimus tulee voimaan vasta rekisteröinnillä.

Sopimus voidaan rekisteröidä sen jälkeen, kun avioliiton purkamista koskeva päätös on saanut lainvoiman. Rekisteröintiä ei voi jättää siihen asti, kun avio-oikeus on jo vanhentunut. Jos lisäaikaa tarvitaan esimerkiksi monimutkaisen yritysvarallisuuden, kansainvälisen omaisuuden tai pitkäkestoisten neuvottelujen vuoksi, asiasta on syytä sopia ja huolehtia rekisteröinnistä hyvissä ajoin.

Mitä avio-oikeuden vanhentuminen käytännössä merkitsee?

Vanhentuminen poistaa avio-oikeuteen perustuvan velvollisuuden luovuttaa omaisuutta toiselle puolisolle. Käytännössä osituksella tavoiteltu varallisuuden tasaaminen ei enää ole vaadittavissa avio-oikeuden perusteella. Ositusta, jossa avio-oikeus on todettu vanhentuneeksi, ei myöskään voida sovitella avioliittolain 103 b §:n nojalla.

Vanhentuminen ei kuitenkaan siirrä omistusoikeutta eikä lakkauta tavalliseen omistukseen perustuvia oikeuksia. Jos entiset puolisot omistavat esimerkiksi asunnon, kiinteistön tai muun omaisuuserän yhdessä, yhteisomistus ei häviä avio-oikeuden vanhentuessa. Yhteisomistuksen purkaminen ja siihen liittyvät vaatimukset on arvioitava erikseen.

Lakimuutoksen yhteydessä muutettiin myös irtainta omaisuutta koskevaa yhteisomistusolettamaa. Jos lainvoimaisesta avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on kulunut yli kymmenen vuotta, omaisuuden erottelussa ei enää sovelleta avioliittolain olettamaa, jonka mukaan epäselvästi omistettu irtain esine katsottaisiin puolisoiden yhteiseksi yhtä suurin osuuksin. Siksi tositteiden, sopimusten ja muun omistusta osoittavan aineiston säilyttäminen on erityisen tärkeää.

Uudistus ei koske samalla tavalla lesken avio-oikeutta

Kymmenen vuoden vanhentumissääntö koskee avioliiton päättymistä avioeroon tai avioliiton kumoamiseen. Se ei koske tilannetta, jossa avioliitto päättyy puolison kuolemaan. Lesken ja ensiksi kuolleen puolison kuolinpesän väliseen avio-oikeuteen ei siten sovelleta uutta kymmenen vuoden määräaikaa.

Sääntelyn yhteydessä on kuitenkin muutettu eräitä avioliittolain vallinnanrajoituksia koskevia säännöksiä. Nämä kysymykset liittyvät esimerkiksi siihen, milloin entisen puolison tai kuolinpesän suostumusta tarvitaan tiettyihin luovutuksiin. Niiden soveltuminen on syytä arvioida erikseen erityisesti silloin, kun omaisuuteen kuuluu entinen yhteinen koti tai kiinteää omaisuutta.

Miksi ositus kannattaa tehdä mahdollisimman pian?

Vaikka määräaikaa olisi jäljellä vuosia, osituksen lykkääminen harvoin helpottaa asiaa. Ajan kuluessa pankki- ja verotusasiakirjoja katoaa, omaisuuden arvon ja velkojen selvittäminen vaikeutuu, henkilöt voivat muuttaa ulkomaille ja toinen puoliso voi kuolla. Myös uusi avioliitto, yritysjärjestelyt tai omaisuuden myynti voivat tehdä kokonaisuudesta huomattavasti monimutkaisemman.

Oikea-aikainen ositus selkeyttää kummankin entisen puolison taloudellisen aseman ja ehkäisee riitoja. Asian loppuun saattaminen palvelee myös tulevaa jäämistösuunnittelua: kuolinpesän ei tarvitse vuosien päästä selvittää, jäikö aikaisemman avioliiton ositus avoimeksi.

Toimi näin, jos ositus on edelleen tekemättä

• Tarkista avioeropäätöksestä päivämäärä ja lainvoimaisuus.
• Selvitä, onko ositus todella toimitettu ja löytyykö siitä allekirjoitettu osituskirja.
• Kokoa avioehto, omistusasiakirjat, velkatiedot, tiliotteet, verotuspäätökset ja muu varallisuutta koskeva aineisto.
• Arvioi, voidaanko ositus tehdä sopimuksella vai tarvitaanko tuomioistuimen määräämä pesänjakaja.

Jos määräajan päättyminen lähestyy, älä luota vapaamuotoiseen vaatimukseen tai neuvotteluun, vaan varmista oikeudellisesti riittävä katkaisutoimi ajoissa.

Lakimiehen arvio on erityisen perusteltu, jos avioerosta on kulunut pitkään, osituksen toimittamisesta ei ole varmuutta, omaisuutta on paljon tai se on muuttanut muotoaan, toinen puoliso on kuollut taikka kokonaisuuteen liittyy yrityksiä, ulkomaista omaisuutta tai yhteisomistusta.

Yhteenveto

Avio-oikeuden vanhentuminen muuttaa pitkään voimassa ollutta lähtökohtaa olennaisesti. Avioeroon tai avioliiton kumoamiseen perustuva avio-oikeus ei enää säily rajoittamattomasti, vaan se vanhentuu pääsääntöisesti kymmenessä vuodessa lainvoimaisesta päätöksestä. Ennen 1.6.2026 päättyneissä avioliitoissa avio-oikeus voi kuitenkin vanhentua aikaisintaan 1.6.2031.

Keskeisin käytännön viesti on yksinkertainen: toimittamatta jäänyt ositus kannattaa selvittää ja saattaa loppuun hyvissä ajoin. Jos määräaika uhkaa kulua umpeen, vanhentumisen katkaiseminen edellyttää pesänjakajan hakemista tuomioistuimelta. Tilannekohtainen arvio on tärkeä, sillä avio-oikeus, omistusoikeus, yhteisomistus ja mahdolliset muut saatavat ovat toisistaan erillisiä kysymyksiä.

Tutustu myös seuraaviin artikkeleihimme: