Sovintotarjouksen vaikutus oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuteen asuntokauppariidoissa
Asunto- ja kiinteistökauppariidoissa on hyvin tavallista, että myyjä tekee hinnanalennusta vaativalle ostajalle tarjouksen asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Tämä on useissa tapauksissa järkevää, sillä laajoissa asunto- ja kiinteistökauppariidoissa oikeudenkäyntikulut voivat nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa osapuolet onnistuvat saavuttamaan asiassaan sovinnollisen ratkaisun, sitä pienemmiksi jäävät myös riitaisuuksien selvittelystä aiheutuvat kustannukset.
Aina sovintoon ei päästä, vaikka myyjä olisi tehnyt ostajalle asiallisen tarjouksen. Vaikka tehty sovintotarjous ei johtaisi asian sopimiseen, voi sillä olla myöhemmin olennainen vaikutus osapuolille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevaan ratkaisuun. Mikäli oikeus pääasian ratkaisun yhteydessä päätyy arvioimaan myyjän aiemmin tekemän sovintotarjouksen olleen riittävä tai ainakin lähellä sitä, mihin ostaja oikeuden ratkaisun perusteella on oikeutettu, voidaan tarjouksen hyväksymisen sijaan vaateitaan oikeusteitse ajamaan päätynyt ostaja velvoittaa korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut joko kokonaan tai osaksi. Ostajan voidaan tällöin katsoa ajaneen asiaa tarpeettomasti oikeudessa, koska sovintotarjouksen hyväksyminen olisi johtanut tämän kannalta samaan tai jopa parempaan lopputulokseen. Laajassa ja kalliissa oikeudenkäynnissä lopputulos voi siis olla ostajan kannalta kokonaisuutena tappiollinen siitäkin huolimatta, että myyjä velvoitettaisiin suorittamaan ostajalle hinnanalennusta.
Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus arvioidaan erilaisissa osavoittotilanteissa tapauskohtaisesti ottaen huomioon myös mahdolliset sovintotarjoukset ja näiden vaikutus kokonaisarvioon. Oikeuden ratkaisujen ennakoitavuutta parantavat osaltaan aihetta koskevat korkeimman oikeuden ratkaisut, kuten seuraava 12.10.2022 annettu ennakkopäätös perusteluineen.
KKO 2022:56 (oikeudenkäyntikulut – sovintotarjous)
Kyseisessä kiinteistökauppariidassa oli ostaja vaatinut myyjältä käräjäoikeudessa ensisijaisesti hinnanalennuksena ja toissijaisesti vahingonkorvauksena 106.593,06 euroa laillisine korkoineen. Myyjä oli ennen kanteen vireille tuloa tehnyt ostajalle 30.000 euron suuruisen hinnanalennusvaatimuksen, jota ostaja ei ollut hyväksynyt. Tarjous ei ollut enää voimassa myyjän kiistäessä ostajan vaatimukset käräjäoikeudessa, ja oikeudessa osapuolet vaativat kumpikin oikeudenkäyntikulujaan vastapuolensa korvattaviksi.
Käräjäoikeus velvoitti myyjän suorittamaan ostajalle kiinteistön laatuvirheisiin perustuvana hinnanalennuksena 55.480,93 euroa korkoineen ja määräsi osapuolet vastaamaan kumpikin omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Osapuolet valittivat kumpikin tahoillaan hovioikeuteen, joka alensi myyjän maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrän 32.000 euroon ja velvoitti ostajan korvaamaan myyjälle tämän oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, jotka olivat määrältään yhteensä noin 61.000 euroa. Tähän vaikutti se, että myyjä oli tehnyt ostajalle ensin edellä
mainitun 30.000 euron suuruisen sovintotarjouksen, sekä sittemmin asian ollessa vireillä oikeudessa 50.000 euron suuruisen sovintotarjouksen, jossa myyjä oli kuitenkin edellyttänyt ostajan luopuvan kaikista kyseiseen kauppaa liittyvistä vaateistaan myös tulevaisuudessa. Vaikutusta oli lisäksi sillä, että hovioikeus piti ostajan vaatimuksia ja niiden perusteiksi esitettyjen korjauskustannusten määriä ylimitoitettuina ja katsoi käräjäoikeuden tavoin, että kustannusten kohdentamisessa korjausta edellyttäneisiin virheisiin oli suuria puutteita.
Hovioikeuden pääasiassa antama ratkaisu 32.000 euron hinnanalennuksesta jäi voimaan, mutta asia eteni Korkeimpaan oikeuteen oikeudenkäyntikulujen osalta. Korkein oikeus arvioi ennakkoratkaisussaan mm. myyjän tekemien sovintotarjousten sekä osapuolten vaateiden osittaisen menestyminen vaikutusta korvausvastuuseen.
Ratkaisunsa perusteluissa Korkein oikeus totesi, että myyjän ennen kanteen vireille tuloa esittämä sovintotarjous on alittanut ostajalle sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrän 2.000 eurolla. Tarjouksen voimassaoloaika oli päättynyt ennen kuin ostaja oli vienyt asian oikeuteen. Myyjän asian valmisteluvaiheessa tekemä 50 000 euron sovintotarjous olisi edellyttänyt ostajan luopuvan kannevaatimuksensa lisäksi oikeudesta esittää myöhemminkään mitään muita kysymyksessä olevaan kiinteistökauppaan liittyviä vaatimuksia myyjää kohtaan. Korkein oikeus katsoi, että myöhempi sovintotarjous oli siten ulottunut kysymyksessä olleessa riita-asiassa esitettyjen vaatimusten ulkopuolelle ja näin ollen myös sellaisiin vaatimuksiin, joiden peruste ja määrä saattaisivat tulla ostajan tietoon vasta myöhemmin. Kannevaatimukseen kohdistuva osuus sovintotarjouksen määrästä ei tämän vuoksi ollut tarjouksen voimassa ollessa riittävän luotettavasti ostajan arvioitavissa, jotta tarjousta voitaisiin jälkikäteen suoraan verrata asiassa sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrään niin, ja todeta oikeudenkäynnin jatkamisen olleen sovintotarjouksen jälkeen tarpeetonta. Sovintotarjous oli lisäksi ollut voimassa vain lyhyen aikaa asian valmisteluvaiheessa.
Korkein oikeus totesi, että asianosaisten välisen oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista arvioitaessa voitiin kuitenkin ottaa huomioon se, että myyjä oli pyrkinyt asian sovinnolliseen ratkaisemiseen tekemällä sovintotarjoukset, joiden voitiin katsoa olleen taloudelliselta arvoltaan lähellä ostajalle sittemmin maksettavaksi tuomittua hinnanalennusta.
Korkein oikeus katsoi hovioikeudesta poiketen, että sillä minkä myyjä oli hävinnyt, ei ollut asiassa vain vähäinen merkitys, kun huomioon otettiin mm. todisteluun liittyvät seikat ja se, että 32.000 euron hinnanalennusta voidaan yksityishenkilöiden välisessä kiinteistökauppaan perustuvassa riita-asiassa lähtökohtaisesti pitää molempien osapuolten kannalta merkityksellisenä. Edellä mainittu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoi, ettei asiassa siten ollut perusteita velvoittaa ostajaa korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa täysimääräisesti.
Korkein oikeus edelleen totesi, että myyjä oli voittanut asian käräjäoikeudessa määrällisesti suuremmalta osin. Oikeudenkäyntikuluja oli lisäksi kertynyt myös ostajan ylimitoitettujen ja vaikeasti kohdennettavissa olleiden vaatimusten vuoksi. Asiassa oli siksi syytä velvoittaa ostaja korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikulut osaksi. Asian laatu ja laajuus sekä tarpeellisista toimenpiteistä johtuvien kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrä huomioiden, Korkein oikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden ostaja oli perusteltua velvoittaa korvaamaan myyjän oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 20.000 euroa (myyjän kulut olivat tältä osin n. 38.000 euroa, eli ostajan korvattavaksi määrättiin noin puolet kuluista).
Hovioikeusvaiheen kulujen osalta Korkein oikeus totesi, että myyjä oli voittanut asian hovioikeudessa selvästi ostajaa suuremmalta osalta. Ottaen huomioon myyjän maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrän ja sen, että useat ostajan väitteet kiinteistön virheellisyydestä oli hovioikeudessakin ratkaistu perusteen osalta tämän hyväksi, Korkein oikeus katsoi, että myyjän hovioikeudessa häviämällä osalla ei ollut vain vähäinen merkitys asiassa. Myyjän ei siten tullut saada täyttä korvausta kuluistaan, ja sen sijaan ostaja velvoitettiin korvaamaan myyjän hovioikeusvaiheen kuluista 12.000 euroa (myyjän kulut olivat tältä osin n. 23.000 euroa, eli ostajan korvattavaksi määrättiin noin puolet kuluista).
Kommentti
Kyseinen korkeimman oikeuden ennakkopäätös osaltaan vahvistaa, että riidan osapuolten tekemillä sovintotarjouksilla ja niiden sisällöllä voi olla hyvinkin suuri merkitys oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevassa arvioinnissa. Mikäli sovintotarjouksen ehtona on, että ostaja sitoutuu sovinnon jälkeen olemaan kohdistamatta myyjään enää mitään vaatimuksia kiinteistökaupan perusteella, on tarjouksen vaikutus kuluvastuuseen vaikeampi määrittää, mutta täysin merkityksettömänä sitä ei tällöinkään voida pitää.
Edellä mainittu ennakkopäätös ja sitä edeltänyt aiempi oikeuskäytäntö kannustavat etenkin asunto- taikka kiinteistökauppariidan myyjäosapuolta tekemään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ostajalle määrällisesti varteenotettavia sovintotarjouksia. Ostajan puolestaan kannattaa tällöin vakavasti harkita sovintotarjouksen hyväksymistä ja oikeusprosessista pidättymistä, sillä varteenotettavan sovintotarjouksen hylkääminen korottaa merkittävästi oikeudenkäynteihin lähes väistämättä muutoinkin liittyvää kuluriskiä.
Pätevä ja asiansa osaava lainoppinut asianmies tuntee edellä selostetun toimintaympäristön ja oikeuskäytännön kuin omat taskunsa, ja kykenee näin opastamaan toimeksiantajaansa päätöksenteossa.
KKO 2022:56
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
1. A ja B (jäljempänä ostajat) ovat X:ää ja Y:tä (jäljempänä myyjät) vastaan ajamassaan kanteessa vaatineet ensisijaisesti kiinteistön kauppahinnan alennuksena ja toissijaisesti vahingonkorvauksena 106 593,06 euroa.
2. Myyjät ovat 9.5.2017 eli ennen kanteen vireille tuloa esittäneet sovintotarjouksen, jonka mukaan he suorittaisivat ostajille hinnanalennuksena 30 000 euroa. Tarjous on ollut voimassa 11.5.2017 saakka. Ostajat ovat hylänneet sovintotarjouksen, ja kanne on tullut vireille 24.5.2017. Myyjät ovat kanteeseen vastatessaan kiistäneet kanteen kokonaisuudessaan.
3. Myyjät ovat asian valmistelun kuluessa 23.2.2018 esittäneet ostajille toisen sovintotarjouksen, jonka mukaan myyjät suorittaisivat kiinteistökaupan kauppahinnan alennuksena ostajille kertakaikkisena korvauksena 50 000 euroa, minkä jälkeen kummallakaan osapuolella ei olisi toisiaan kohtaan mitään sanottuun kiinteistökauppaan liittyviä vaatimuksia. Sovintotarjouksen mukaan kumpikin osapuoli pitäisi asiasta johtuvat oikeudenkäyntikulut ja muut kustannukset omana vahinkonaan. Tarjous on ollut voimassa 2.3.2018 saakka. Ostajat ovat hylänneet myös tämän sovintotarjouksen, ja oikeudenkäynnin jatkuessa myyjät ovat kiistäneet kanteen kokonaisuudessaan.
4. Käräjäoikeus on velvoittanut myyjät suorittamaan ostajille kiinteistön laatuvirheiden perusteella hinnanalennusta 55 480,93 euroa ja määrännyt, että asianosaiset saavat vastata itse omista oikeudenkäyntikuluistaan.
5. Hovioikeus on myyjien valituksen johdosta alentanut hinnanalennuksen määrän 32 000 euroon ja hylännyt ostajien vastavalituksen. Osa ostajien asiassa esittämistä kiinteistön laatuvirheitä ja niistä johtuneita korjauskustannuksia koskevista väitteistä oli siten hyväksytty ja osa hylätty. Tällä perusteella ja kun myyjien häviämällä osalla asiassa oli vain vähäinen merkitys, hovioikeus on velvoittanut ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti käräjäoikeudessa 37 971,32 eurolla. Hovioikeus on katsonut, että ostajat olivat velvollisia korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut myös hovioikeudessa täysimääräisesti eli 23 025,56 eurolla.
6. Korkeimmassa oikeudessa on ostajien valituksen johdosta kysymys oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun jakautumisesta osapuolten välillä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.
Sovellettavat säännökset ja niiden tulkinta
7. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Pykälän 2 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään.
8. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan, jos alemman tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta, velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaisesti, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Siinä tapauksessa, että muutoksenhakemus hyväksytään ainoastaan osaksi, noudatetaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n määräyksiä (KKO 2010:24, kohta 6 ja KKO 2020:81, kohta 10).
9. Muutoksenhaussa on oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeuden osalta määrättävä samalla tavoin kuin käräjäoikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt pääasiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus (KKO 2002:71 ja KKO 2020:81, kohta 11 sekä HE 191/1993 vp s. 21).
10. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n mukaisessa osavoittotilanteessa pääsääntönä on se, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Pykälän perustelujen (HE 191/1993 vp s.
12) mukaan joskus on kuitenkin syytä poiketa pääsäännöstä ja velvoittaa asianosainen korvaamaan osaksi vastapuolen kulut. Perusteluissa mainitaan esimerkkinä tilanne, jossa vastaaja oikeudenkäynnin alussa myöntää kantajan toisen vaatimuksen, mutta kantajan toinen vaatimus, jonka käsitteleminen on aiheuttanut suurimman osan oikeudenkäyntikuluista, hylätään. Tällöin kantaja tulisi velvoittaa korvaamaan vastaajan ne oikeudenkäyntikulut, jotka kantajan hylätyn vaatimuksen käsittelystä ovat aiheutuneet. Pykälän pääsäännöstä poiketaan myös silloin, kun sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, jolloin asianosaisen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Tällainen tilanne on olemassa esimerkiksi silloin, kun kantaja on hävinnyt rahamäärältään selvästi pienemmän vaatimuksen kuin minkä hän on voittanut.
11. Korkein oikeus on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n soveltamista koskevassa ratkaisukäytännössään (KKO 2020:81, kohta 12 ja siinä viitatut ratkaisut) antanut merkitystä sille, kuinka suurelta ja keskeisiltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet asian, mistä seikoista vaatimuksen hylkääminen on johtunut, mikä merkitys asianosaiselle on ollut hänen voittamallaan tai häviämällään osalla, mihin seikkoihin oikeudenkäynnissä on keskitytty ja minkä kysymysten käsittelystä oikeudenkäyntikulut ovat pääosin aiheutuneet. Huomiota on kiinnitetty myös asian laatuun ja asianosaisten asemaan oikeudenkäynnissä.
12. Ratkaisussa KKO 2008:52 kiinteistökauppaan perustuva hinnanalennusvaatimus oli hylätty, ja vahingonkorvausvaatimus oli menestynyt alle kuuden prosentin osalta kanteessa esitettyjen hinnanalennus- ja vahingonkorvausvaatimusten yhteismäärästä. Valtaosa asianosaisten oikeudenkäyntikuluista oli aiheutunut hylätyksi tulleen hinnanalennusvaatimuksen selvittelystä. Korkein oikeus katsoi, että sillä, minkä vastaajat olivat hävinneet, oli vain vähäinen merkitys asiassa ja heidän tuli saada täysi korvaus kuluistaan. Kulujen korvausvelvollisuutta arvioitaessa oli otettava huomioon myös se, että vastaajat olivat käräjäoikeuden valmisteluistunnossa tehneet kantajille riidan ratkaisemiseksi sovintotarjouksen, joka oli ylittänyt määrältään kantajille sittemmin tuomitun vahingonkorvauksen määrän. Sen seikan, että vastaajat olivat oikeudenkäyntiä jatkettaessa kiistäneet kanteen, ei katsottu tarkoittaneen sovintotarjouksen peruuttamista eikä se ollut tehnyt heidän tarjoustaan merkityksettömäksi. Oikeudenkäynnin jatkaminen sovintotarjouksen jälkeen oli näin ollen ollut tarpeetonta.
13. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2007:96, että vastaaja oli pääosin voittanut juttunsa ja että kantaja oli velvollinen korvaamaan osittain vastaajan kulut asiassa, jossa kantajan ensi- ja toissijaisen perusteen nojalla esitetty 30 376 euron vaatimus hylättiin, mutta kanne hyväksyttiin kolmassijaisen, määrältään 5 461,60 euron vaatimuksen osalta. Vastaaja oli jo käräjäoikeudessa antamassaan vastauksessa myöntänyt oikeaksi hyväksytyn kanneperusteen, mutta katsonut vastuun enimmäismääräksi 1 900 euroa. Korkein oikeus katsoi, ettei vastaaja voinut saada täyttä korvausta kuluistaan käräjäoikeudessa, koska sen häviämällä osalla ei voitu katsoa olevan vain vähäinen merkitys asiassa.
Oikeudenkäyntikulujen korvausvastuu tässä asiassa käräjäoikeudessa
14. Koska käsillä olevassa tapauksessa ostajien hinnanalennusvaatimus on menestynyt vain osaksi, asiassa on sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:ää. Mainitun pykälän 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaisesti asianosaiset saavat osavoittotilanteessa lähtökohtaisesti pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tästä pääsäännöstä voidaan 1 ja 2 momentin mukaisesti poiketa, jos siihen on syytä. Tällöin asianosainen voidaan velvoittaa korvaamaan osaksi vastapuolen kulut. Jos asianosaisen vaatimus on hyväksytty olennaisilta osiltaan ja vastaavasti hylätty vain vähäiseltä osin tai
koskien vain harkinnanvaraista seikkaa, pääsäännöstä voidaan poiketa niin, että asianosainen saa täyden korvauksen oikeudenkäyntikuluistaan.
15. Korkein oikeus toteaa, että ostajien ensisijaisesta hinnanalennusta koskevasta vaatimuksesta on määrällisesti hyväksytty selvästi alle puolet. Suurin osa hinnanalennuksen perusteena vedotuista kiinteistön laatuvirheistä on katsottu tulleen näytetyiksi, mutta hinnanalennusvaatimuksen määrän osalta vedottujen korjauskustannusten on katsottu olleen monilta osin ylimitoitettuja ja lisäksi kustannusten kohdentamisessa eri korjauksiin on ollut suuria puutteita.
16. Hinnanalennusvaatimuksen hyväksyminen ja hylkääminen ovat osaltaan perustuneet kiinteistön laatuvirheitä sekä niistä aiheutuneita korjauskustannuksia koskevan näytön arviontiin, ja asianosaisille aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen voidaan katsoa kohdistuneen sekä vaatimuksen hyväksyttyihin että hyväksymättömiin osiin. Oikeudenkäyntikulujen voidaan arvioida kertyneen koko asiakokonaisuuden osalta, eikä mikään virheväite ole kerryttänyt oikeudenkäyntikuluja selvästi muita enemmän tai vähemmän. Miltään osin käräjäoikeuden ratkaisu ei ole myöskään perustunut vain harkinnanvaraisiin seikkoihin. Osa oikeudenkäyntikuluista on kertynyt siitä syystä, että ostajien hinnanalennusvaatimus on ollut ylimitoitettu ja vaatimuksen perusteena esitetyt korjauskustannukset vaikeasti kohdistettavissa eri virheväitteisiin.
17. Oikeudenkäyntikuluvastuun määräytymistä oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla arvioitaessa voidaan Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2008:52 mukaisesti ottaa edellä kohdassa 11 mainittujen seikkojen lisäksi myös sellainen asianosaisen esittämä sovintotarjous, joka on ylittänyt oikeudenkäynnillä saavutetun edun ja jonka jälkeen oikeudenkäynnin jatkamista on siten voitu pitää tarpeettomana. Korkein oikeus toteaa, että sovintotarjouksella voi osaltaan olla merkitystä arvioitaessa yhtäältä sitä, onko asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan oikeudenkäyntikuluja vastapuolelle osaksi, mutta toisaalta myös sitä, tuleeko asianosaisen saada täysi korvaus kuluistaan sillä perusteella, että hänen häviämällään osalla on asiassa vain vähäinen merkitys.
18. Myyjien ennen kanteen vireille tuloa esittämä sovintotarjous on alittanut ostajille sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrän 2 000 eurolla. Tämän tarjouksen voimassaoloaika oli päättynyt ennen kanteen vireille tuloa. Myyjien toinen, asian valmisteluvaiheessa tehty 50 000 euron sovintotarjous olisi edellyttänyt ostajien luopuvan kannevaatimuksen lisäksi oikeudesta esittää myöhemminkään mitään muita kysymyksessä olevaan kiinteistökauppaan liittyviä vaatimuksia. Korkein oikeus toteaa, että myöhempi sovintotarjous on siten ulottunut kysymyksessä olevassa riita-asiassa esitettyjen vaatimusten ulkopuolelle ja myös sellaisiin vaatimuksiin, joiden peruste ja määrä saattaisi tulla ostajien tietoon vasta sovintotarjouksen voimassaolon jälkeen. Kannevaatimukseen kohdistuva osuus sovintotarjouksen määrästä ei tämän vuoksi ole ollut tarjouksen voimassa ollessa riittävän luotettavasti ostajien arvioitavissa, jotta tarjousta voitaisiin jälkikäteen suoraan verrata asiassa sittemmin tuomitun hinnanalennuksen määrään niin, että oikeudenkäynnin jatkamisen voitaisiin todeta olleen sovintotarjouksen jälkeen tarpeetonta. Sovintotarjous on lisäksi ollut voimassa vain lyhyen aikaa asian valmisteluvaiheessa.
19. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisten välisen oikeudenkäyntikuluvastuun jakautumista arvioitaessa voidaan ottaa huomioon se, että myyjät ovat pyrkineet asian sovinnolliseen ratkaisuun tekemällä sovintotarjoukset, joiden voidaan katsoa olleen taloudelliselta arvoltaan lähellä ostajille tuomittua hinnanalennusta.
20. Sillä, minkä myyjät ovat tässä asiassa hävinneet ei ole ollut vain vähäinen merkitys, kun otetaan huomioon kohdassa 16 todetut seikat ja se, että 32 000 euron hinnanalennusta voidaan yksityishenkilöiden välisessä kiinteistökauppaan perustuvassa riita-asiassa lähtökohtaisesti pitää molempien osapuolten kannalta merkityksellisenä. Myyjien tekemä 50 000 euron sovintotarjous on ollut voimassa vain lyhyen ajan asian valmisteluvaiheessa, ja se on ulottunut kannevaatimuksia laajemmalle. Tarjoukseen on siten liittynyt ostajien kannalta olennaisia riskejä. Asiassa ei näin ollen ole perusteita velvoittaa ostajia korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa täysimääräisesti.
21. Myyjät ovat voittaneet asian käräjäoikeudessa määrällisesti suuremmalta osin. Oikeudenkäyntikuluja on lisäksi kertynyt myös ylimitoitettujen ja vaikeasti kohdennettavissa olleiden vaatimusten vuoksi. Asiassa on siksi syytä velvoittaa ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut osaksi. Kun otetaan huomioon myös asian laatu ja laajuus sekä tarpeellisista toimenpiteistä johtuvien kohtuullisten oikeudenkäyntikulujen määrä, Korkein oikeus katsoo edellä todettuja seikkoja kokonaisuutena arvioiden, että ostajat on syytä velvoittaa korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 20 000 eurolla.
Oikeudenkäyntikulut tässä tapauksessa hovioikeudessa
22. Ostajat ovat hävinneet oman muutoksenhakunsa hovioikeudessa kokonaan. Myyjien vaatimus käräjäoikeuden tuomion kumoamisesta on hovioikeudessa hyväksytty osittain, kun käräjäoikeuden tuomitsema hinnanalennus on alennettu 55 480,93 eurosta 32 000 euroon. Korkein oikeus toteaa, että myyjät ovat siten voittaneet asian hovioikeudessa selvästi suuremmalta osalta, ja että asiassa on tällä perusteella syytä velvoittaa ostajat korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ainakin osaksi.
23. Kun otetaan huomioon myyjien maksettavaksi tuomitun hinnanalennuksen määrä ja se, että myös hovioikeudessa useat väitteet kiinteistön virheellisyydestä on ratkaistu ostajien hyväksi, Korkein oikeus katsoo, että myyjien hovioikeudessa häviämällä osalla ei ole ollut vain vähäinen merkitys asiassa, eikä heidän tule siten saada täyttä korvausta kuluistaan. Kysymys ei ole ollut myöskään harkinnanvaraisesta seikasta.
24. Korkein oikeus katsoo edellä todetuilla perusteilla, että ostajat on syytä velvoittaa korvaamaan myyjien oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 12 000 euroa.
Oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa
25. Korkein oikeus on hyväksynyt ostajien valituksen osaksi, kun heidän velvollisuuttaan korvata myyjien oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on edeltä ilmenevän mukaisesti alennettu.
26. Ottaen huomioon se, miltä osin asianosaiset ovat voittaneet ja hävinneet vaatimuksensa Korkeimmassa oikeudessa, asianosaiset saavat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa tältä osin vahinkonaan.
Asian oikeudellinen epäselvyys
27. Ostajat ovat esittäneet, että myyjät on määrättävä vastaamaan itse oikeudenkäyntikuluistaan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n nojalla. Mainitun säännöksen mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.
Pykälän perusteluissa (HE 107/1998 vp s. 19–20) on todettu, että oikeudellinen epäselvyys viittaa vain juttuun liittyvään oikeuskysymyksen ratkaisemisen vaikeuteen. Oikeudenkäynnissä myös näyttö- eli tosiasiakysymyksen ratkaisu voi olla vaikea. Jutun näytöllinen epäselvyys ei oikeuttaisi tuomioistuinta määräämään asianosaisia vastaamaan kuluistaan itse.
28. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa ratkaistavana ollut kysymys ei ole ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:ssä tarkoitetulla tavalla oikeudellisesti epäselvä. Asiassa ei näin ollen ole perusteita alentaa tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n ja B:n yhteisvastuullinen velvollisuus suorittaa X:lle ja Y:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista alennetaan käräjäoikeuden osalta 20 000 euroon ja hovioikeuden osalta 12 000 euroon, molemmat määrät hovioikeuden määräämine korkoineen.
Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.
X:n ja Y:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään.
