Oikeudenkäynnissä velvollisuus totuudessa pysymiseen on keskeinen periaate, jonka sisältö kuitenkin vaihtelee riippuen siitä, onko kyse riita- vaiko rikosasiasta. Toisaalta on tavallista ja ymmärrettävää, että kukin pyrkii esittämään asiat omalta kannaltaan positiivisessa valossa, eikä oikeudenkäynti ole tässä suhteessa poikkeus. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole sallittua tavoitella voittoa taikka taloudellista etua keinolla millä hyvänsä, vaan totuusvelvoitteen rikkominen taikka aineiston vääristely voi tietyin edellytyksin johtaa jopa rikosvastuuseen. Lue lisää: totuusvelvollisuus ja prosessipetos oikeudenkäynnissä

Totuusvelvollisuus riita- ja rikosasioissa

Riita-asioissa asianosaisilla on velvollisuus pysyä totuudessa. Totuusvelvollisuus luo velvoitteen rehellisyydestä prosessitoimissa, joka tarkoittaa sitä, että asianosainen ei saa kanteensa ja vastauksensa esittämisvaiheessa vedota valheelliseksi tietämäänsä oikeustosiseikkaan taikka kiistää vastapuolen väitettä, jonka tietää olevan totta (OK 14:1).

Rikosasiassa asianomistajilla on ns. negatiivinen totuusvelvollisuus. Negatiivinen totuusvelvollisuus tarkoittaa sitä, että asianomistajilla ei ole velvollisuutta antaa kertomusta tai vastata kysymyksiin. Mikäli asianomistaja päättää kuitenkin näin tehdä, on hänen pysyttävä totuudessa.

Sen sijaan vastaajalla ei ole totuusvelvollisuutta rikosasiassa. Totuusvelvollisuus olisi ristiriidassa sen periaatteen kanssa, että ketään ei voida velvoittaa myötävaikuttamaan oman rikosoikeudellisen syyllisyytensä selvittämiseen (itsekriminointisuoja).

Prosessipetoksen määritelmä ja tunnusmerkit

Prosessipetoksesta ei ole rikoslaissa omaa pykälää, vaan se kuuluu käytännössä rikoslain 36:1 §:n yleisen petossäännöksen alle. Petoksen tunnusmerkistö on rikoslaissa määritetty seuraavasti:

Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Prosessipetoksen erityispiirre on, että rikoslaissa tarkoitettu erehdyttäminen tapahtuu lainkäyttöviranomaisen edessä. Prosessipetoksella tarkoitetaan käytännössä tuomioistuimen tai muun lainkäyttöviranomaisen erehdyttämistä rikos-, riita- tai hallintolainkäyttöasiassa antamaan jotakin osapuolta taloudellisesti suosiva tai vahingoittava virheellinen päätös.

Petoksen tunnusmerkistö täyttyy, kun tuomioistuin erehdyksensä takia päätyy toisen asianosaisen kannalta huonompaan ratkaisuun kuin mihin tämä olisi oikeutettu, mikäli tuomioistuinta ei olisi erehdytetty. Myös yritys on rangaistava, jolloin aiheutetun väärän ratkaisun sijaan riittää varteen otettava vaara sellaisen aiheuttamisesta.

Sallitun ja kielletyn välinen rajanveto

Oikeudenkäynnin lopputulosta kutsutaan prosessuaaliseksi totuudeksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että tuomioistuin pyrkii selvittämään totuuden sen aineiston perusteella, mitä oikeudenkäynnissä esitetään. Koska kaikkea tietoa ei useinkaan voida prosessissa toisintaa sellaisenaan, ei prosessuaalinen totuus aina vastaa aineellista totuutta – siis sitä mitä todella on tapahtunut.

Kaikkeen todistusaineistoon voi liittyä jonkinasteista epävarmuutta. Erityisesti tämä pätee ihmisten muistinvaraisiin kertomuksiin eli henkilötodisteluun. Tuomioistuimen tulee ylipäätään tiedostaa se, että ihmisen oikeudenkäynnissä kertoma ei juuri koskaan voi olla täysin puolueeton ja objektiivinen totuus jostakin tietystä asiasta, vaan jo lähtökohtaisesti ihmisen subjektiivisten kokemusten ja havaintojen, sekä toisinaan jo hyvinkin vanhoja asioita koskevien muistikuvien pohjalta värittynyt kuva totuudesta. Ihmisen kertomaan ei siten voi koskaan luottaa täysin varauksetta.

Tämä merkitsee, että asianosaisen suullisten kertomuksen taikka lausuman osalta rikosvastuun kynnystä ei pidä asettaa liian matalalle, sillä oikeuden tulee jo lähtökohtaisesti ymmärtää osapuolten pyrkivän esittämään asiat aina omalta kannaltaan positiivisessa valossa. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole sallittua tehdä mitä tahansa voittaakseen taikka saavuttaakseen taloudellista hyötyä.

Suoranainen valehtelu on sallittua ainoastaan rikosasian vastaajalle (ns. itsekriminointisuoja). Riita-asiassa osapuoli ei sen sijaan saa kertoa valheellista lausumaa eli sellaista, jonka hän itsekin tietää olevan totuusarvoltaan negatiivinen. Prosessipetoksessa on kyse menettelystä, jossa ylitetään selvästi oikeudenkäynnin sääntöjen sallima, ja siirrytään tietoisesti ja tietoisin tarkoitusperin suoranaiseen valehteluun taikka aineiston vääristelemiseen.

Osapuoli saa kyllä jättää oikeudessakin kertomatta kannaltaan haitalliseksi tiedostamiaan seikkoja, jos häneltä ei niistä nimenomaisesti kysytä. Jos osapuolta sen sijaan kuullaan todistelutarkoituksessa eli hänet nimetään kuultavaksi oikeudenkäynnissä, ei tämä voi syyllistyä valehteluun altistamatta samalla itseään rikosseuraamuksille. Toisinaan ero suoranaisen valehtelun ja asioista sallitun rajoissa, joskin omia etuja painottaen kertomisen välillä on hyvinkin häilyvä.

Myöskään rikosasiassa asianomistaja eli rikoksen uhri ei saa valehdella, eikä salata sellaisia seikkoja, joiden tietää olevan merkityksellisiä asian ratkaisemisen kannalta. Asianomistajan oma menettely voikin tulla rangaistavaksi prosessipetoksena, jos rikoksen uhri vaatii asiassa korvauksia ja niitä saadakseen syyllistyy valehteluun taikka vääristelee todistusaineistoa.

Vaikka rikosasian syytetty sinänsä saa valehdella prosessissa ollakseen myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen, voi valehtelu joissakin erityistilanteissa täyttää tällöinkin jonkin muun rikoksen kuin petoksen tunnusmerkistön. Vastaaja voi valehtelemalla syyllistyä esimerkiksi väärään ilmiantoon, joka on rikoslaissa säädetty rangaistavaksi.

Yritys ja sen kelvottomuus

Myös prosessipetoksen yritys on rangaistava teko, eli yrityksen johtaa tuomioistuinta harhaan ei tarvitse onnistua rikosvastuun realisoitumiseksi.

Yrityksen kohdalla kyseessä voi olla myös rangaistusvastuun pois sulkeva ”kelvoton yritys”. Jos esimerkiksi muun todistelun valossa on selvää, ettei osapuolen kertomus voisi mitenkään pitää paikkaansa, ei seuraamustahallisuuskaan voi rikosvastuun edellyttämällä tapaa täyttyä.

Avustajan rooli ja osallisuus

Avustajan, kuten asianajajan, luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajaa tai julkisen oikeudenkäyntiavustajan keskeinen velvoite on lojaalisuus omaa päämiestään kohtaan. Avustajan tulee parhaan kykynsä mukaan valvoa päämiehensä etua, mutta avustajakaan ei saa valehdella tuomioistuimelle. Tämä ei tarkoita, että avustajan tulisi vastoin lojaalisuusvelvoitettaan oma-aloitteisesti kertoa päämiehensä kannalta epäedullisia seikkoja, mutta avustajakaan ei saa syyllistyä valehteluun taikka kiistää sellaista asiaa, minkä tietää olevan totta.

Avustajien toimintaa ja valvontaa ohjaavissa tapaohjeissa todetaan, ettei avustaja ilman erityistä syytä ole velvollinen tarkistamaan päämiehen antamia tietoja. Lähtökohta onkin, että avustajalle totuus on se, mitä päämies on hänelle asiasta kertonut, ja velvollisuus annetun tiedon kyseenalaistamiseen ja tarkistamiseen on selkeä poikkeus tähän pääsääntöön. Avustajalle on yleensä esimerkiksi sallittua esittää totuutena päämiehensä kertoma väite, vaikka hän henkilökohtaisesti epäilisi, ettei väite pitäisi paikkaansa. Avustaja ei myöskään saa kertoa sellaista seikkaa, jonka päämies kieltää tätä kertomasta.

Rikoskumppanuuden ja avunannon näkökulmasta avustajan toimintaa tarkasteltaessa on lähtökohtana, ettei pelkkä teon salliminen ole siihen ”osallistumista” rikosvastuun muodostavassa merkityksessä. Petoksessa on kyse seurausrikoksesta, joten rikoskumppanin menettelyn tulee olla riittävän merkityksellistä kielletyn seurauksen aiheutumiseksi, eikä pelkkä vähäinen osallistuminen tällöin riitä rikoskumppanuuden käsillä oloon.

Käytännössä myös avustaja voi kuitenkin syyllistyä prosessipetokseen esimerkiksi silloin, jos tämä ajaa asiaa, jonka tietää varmuudella perusteettomaksi, taikka luovuttaa tuomioistuimelle väärennetyksi tietämänsä todisteen. Avustajan osallisuuden on lisäksi katsottu voivan täyttyä myös tilanteessa, jos avustaja vetoaa sellaiseen kolmannen antamaan kertomukseen, jonka avustaja tietää valheelliseksi. Lisäksi avustaja voi syyllistyä myös rikoslaissa tarkoitettuun avunantoon, mikäli hän tietää päämiehensä olevan tekemässä prosessipetosta, ja omin toimin jollakin tapaa edesauttaa rikoksen tekemistä. Avustaja ei pääsääntöisesti voi kuitenkaan syyllistyä prosessipetokseen olemalla pelkästään passiivinen.

Oikeusavustajan kohdalla avunantoa on syytä tulkita suppeasti, sillä muuton vaarana on, että oikeudenkäynnin osapuolen puolustautumisoikeutta rajoitetaan liiaksi.

Tutustu myös seuraaviin artikkeleihin: